7.7.2023
Ohoi! Uudet tilat näkyvissä!
Olemme iloisia päästessämme kertomaan muutto-uutisia! Alvan pohjoisen yksiköt, Lukkarinoja ja Pirttikoski, muuttivat kesäkuun aikana uusiin tiloihin. Sekä nuoret että henkilökunta odottivat innolla pääsyä näihin hienoihin uusiin tiloihin Limingassa. Liminka sijaitsee Pohjois-Pohjanmaalla meren rannassa, noin 20 minuutin ajomatkan päässä Oulusta.
Nyt voimme onnellisina todeta, että muuttourakka on takanapäin ja olemme päässeet jo arkeen kiinni Ystäväntiellä. Uudet tilat ovat osa Alvan sijaishuollon kehittämisen tavoitteita ja ne tukevat toimintaa ja sen eteenpäin viemistä entistä paremmin. Mukana tulevat vanhat työntekijät, meidän nuoret ja sama lämmin ja ratkaisukeskeinen asenne.
Muuton myötä Alva-Koti Pirttikoski ja Alva-Koti Lukkarinoja toimivat samalla tontilla omissa rakennuksissaan. Pirttikoski ja Lukkarinoja ovat kulkeneet pitkään yksiköiden niminä, mutta muuton myötä halusimme uudistaa myös nimet. Ystäväntien sijaishuollon toiminnallinen kokonaisuus kulkee nimellä Alva-Kodit Ystäväntie.
A-talossa toimiva Pirttikoski sai nimekseen Alva-Koti Kippari. Kippari henkii meriteemaa, onhan meri osa Liminkaa. Se kuvastaa myös yksikön toimintaa. Kippari luotsaa elämän aallokoissa, ohjaa ja tukee matkaa taittavaa. Kippariin voi luottaa, että myrskyisälläkin säällä hän ohjaa turvallisesti satamaan.
B-talossa sijaitsevan Lukkarinojan nimi on nyt Alva-Koti Laituri. Laituri on myös merihenkinen nimi ja se kuvastaa meille pysähdyspaikkaa, seisaketta, turvasatamaa, johon heittää hetkeksi köydet kiinni ja luottaa, että myrskyisälläkin säällä olemme turvassa Laiturilla.
Tilaajat ja yhteistyökumppanimmme ovat tervettulleita tutustumaan uusiin tiloihimme elokuussa.
Uusi osoite on:
Alva-Kodit Ystäväntie
Ystäväntie 3, 91900 Liminka
”Ja nyt kääntyi lehti, elämässäni oli alkamassa uusi luku. Maata näkyvissä, suuri yksinäisen saari keskellä merta!”
-Muumipappa, kirjasta Muumipapan urotyöt (1950)